Seurakunta lyhyesti

Kiteen  seurakunta siirrettiin vuoden 2020 alusta Mikkelin hiippakunnasta Kuopion hiippakunnan alaisuuteen. Piispanamme toimii Jari Jolkkonen. Kuulumme Joensuun rovastikuntaan, jonka lääninrovastina on kirkkoherra Petri Rask Joensuusta.

Kiteen seurakuntaan liittyi Kesälahti kappeliseurakunnaksi 1.1.2013 ja Rääkkylä kappeliseurakunnaksi 1.1.2017.

Kiteen seurakunnassa on osa-aikaiset mukaan lukien 31 vakituista työntekijää.

Seurakunnan kirkollisveroprosentti on 1,8.

Seurakunnan väkiluku v. 2019 lopussa oli 9476.

Tilastoluvut v. 2019 (suluissa v. 2018 luvut)

 Kastetut: 27 (44)

 Kuolleet:  175 (174)

 Seurakuntaan muuttaneet: 200 (279)

 Seurakunnasta muuttaneet: 311 (310)

 Kirkkoon liittyneet: 26 (14)

 Kirkosta eronneet: 92 (106)

Historiaa

Kiteen seurakunta

Pohjois-Karjalan vanhimmat asumuskeskustat ovat olleet Kiteellä Kiteenjärven ympärillä ja Ilomantsissa Nuorajärven rannalla 1400-luvulla. Jonkinlainen kirkollinen hallinto oli olemassa. 1570-luvulla alkoi Ruotsin ja Venäjän 25 vuotta kestänyt sota, joka koski Karjalan omistamista. Kitee oli välillä Ruotsin välillä Venäjän hallussa. Vihdoin Stolbovan rauhassa v. 1617 Kitee liitettiin Ruotsin valtakuntaan.

Luterilainen pappi Kiteellä on ollut vuodesta 1630 alkaen, jolloin Yrjö Pietarinpoika Wallius (Jören Petri) oli määrätty Kiteen ja Liperin seurakuntien sielunpaimeneksi. Hänet nimitettiin 15. helmikuuta 1631 Kiteen kirkkoherran virkaan. Kitee kuului Viipurin hiippakuntaan vuoteen 1851 asti, jolloin siirrettiin vastaperustettuun Kuopion hiippakuntaan.

Vuonna 1642 määrättiin rakennettavaksi ensimmäinen luterilainen kirkko Suorlahdelle lähelle Oriveden rantaa. Vuonna 1656 alkoi sota, jolloin sekä luterilainen että kreikkalaiskatolinen kirkko poltettiin väestön keskinäisten riitojen seurauksena.

Arkkitehti  F. Sjöströmin piirtämä harmaakivikirkko on Kiteen neljäs kirkko. Kirkko valmistui v. 1886 ja on peruskorjattu vuosina 1968 ja 1991. Kirkossa on 1500 istumapaikkaa.

Lähde: Kiteen seurakunnan historia 1951

Kirjoittaneet: U. Karttunen ja Eeva Karttunen

 

Kesälahden kappeliseurakunta

Kesälahti sijaitsee läntisen Puruveden ja itäisen Pyhäjärven välisellä kannaksella Keski-Karjalassa. Ruokkeenniemen kupeella sijaitseva Sirnitsan saari on ollut jo kivikaudella n. 5000 vuotta sitten asuttu.

Sirnitsan käräjäkallio mainitaan asiakirjoissa v. 1556; noihin aikoihin uskonpuhdistajamme Mikael Agricola oli rauhanneuvottelumatkalla Moskovassa. V:n 1595 Täyssinän rauhan raja kulki Käräjäkallion kautta. Tuolloin Kesälahti jäi Käkisalmen läänin Kurkijoen pogostan Uukuniemen kappeliin. V:n 1617 Stolbovan rauhan jälkeen viisi Kesälahden kylää liitettiin Käkisalmen läänin mukana Ruotsin valtakuntaan.

Valamon luostari luopui täkäläisistä maaomaisuuksistaan 9.6.1630. Luterilainen seurakunta tänne perustettiin 1630-luvun alussa Kesälahti-Uukuniemi nimellä. Seurakunnan perustamisaika ei ole säilynyt missään, mutta vuoden 1632 tilikirjoissa mainitaan, että Kesälahden luterilaiselle kirkkoherralle Martinus Martinpoika Fabritiukselle on maksettu palkkaa. Tästä merkinnästä lähdetään laskemaan Kesälahden seurakunnan historiaa. Alkuun seurakunnallista elämää ja toimintaa Kesälahti-Uukuniemellä johti yhteinen kirkkoherra. V. 1725 Kesälahti sai oman kirkkoherran.

Kesälahden kaksi ensimmäistä kirkkoa sijaitsivat pappilan mäellä, nykyisen seurakuntatoimiston läheisyydessä. Kolmas kirkko rakennettiin 1830-luvulla nykyisen kirkon paikalle. Kesällä 1941 heinäkuun 2 pv kirkko paloi venäläisten pudottaessa Kesälahdelle palopommeja.

Syyskuun 3. pv 1950 vihittiin käyttöön Kesälahden neljäs kirkko, joka oli rakennettu entisen palaneen kirkon paikalle, ja jonka rakentamisen oli tehnyt mahdolliseksi Amerikan luterilaisten kirkkojen lahjoitus.

1.1.2013, samaan aikaan kuntaliitoksen kanssa, Kesälahden seurakunta liitettiin Kiteen seurakuntaan ja entisen Kesälahden seurakunnan alueesta muodostettiin Kesälahden kappeliseurakunta.

 

Rääkkylän kappeliseurakunta

Rääkkylä on aina ollut pitäjä rajojen mailla. Pysyvä asutus Rääkkylässä alkoi v. 1618 Oravilahdelta. Sieltä se levisi ensin Rasivaaraan ja Kiesvaaraan ja sitten Niemisen suuntaan. Väestöryhmien kesken oli riitoja ja ne aiheuttivat ryöstöjä, hävitys- ja kostoretkiä puolin ja toisin. Tämä vaihe kesti n. 30 vuotta. Vuoden 1631 maakirjan mukaan Kiteen pogostaan kuuluivat mm. Piimälahti, Rasivaara, Kiesvaara, Oravilahti, Täitimenniemi, Varpasalo ja osa Oravisaloa. Osa Oravisaloa, Hypönniemi ja Hernevaara kuuluivat Liperiin.

1600-luvun lopulla mainitaan Rääkkylä Kiteen kappelina. Kiteen papit kävivät Rääkkylän kirkossa pitämässä jumalanpalveluksia ja pitäjällä muita toimituksia. Jumalanpalveluksia oli joka toinen tai kolmas sunnuntai. Vuonna 1794 alkaa uusi jakso Rääkkylän kappeliseurakunnalla. Kiteen toinen kappalainen Anders Kiljander muutti Rääkkylään Turtialaan, lähellä kirkkoa olevalle tilalleen.

Useiden yritysten jälkeen 8.10.1857 annettiin hänen Keisarillisen Majesteettinsa reskripti, jonka mukaan Rääkkylä, Oravisalo ja Hernevaara muodostetaan itsenäiseksi keisarilliseksi seurakunnaksi, jossa on kirkkoherra ja pitäjänapulainen, mutta vasta sen jälkeen, kun Kiteen silloinen kirkkoherra ja Rääkkylän kappalainen ovat viroistaan poistuneet. Siihen meni yli 36 vuotta.

Rääkkylän seurakunnan väkiluku kasvoi 1900-luvun alkupuolelle asti. Suurimmillaan se oli vuonna 1907 (6642 jäsentä). 1900-luvun lopulle mennessä väkimäärä oli puolittunut. Seurakunnan aleneva väkiluku ja talousvaikeudet tuottivat monenlaisia haasteita.

Rääkkylän seurakunta liitettiin Kiteen seurakuntaan kappeliseurakuntana 1.1.2017 alkaen. Yhdistymisen juhlamessu pidettiin Rääkkylän kirkossa loppiaisena 6.1.2017, jolloin paikalla olivat piispat Jari Jolkkonen ja Seppo Häkkinen. 

Ensimmäinen oma kirkko Rääkkylään on saatu 1660-luvulla. Se oli Kinnulan tilalla Myllymäellä nykyisen kirjaston vieressä. Siinä pidettiin jumalanpalveluksia joka kolmas sunnuntai. Venäläiset turmelivat isonvihan aikana kirkon niin, ettei siinä voinut kokoontua. Vuonna 1765 kulovalkea tuhosi sen lopullisesti. Toisen kirkon talonpojat rakensivat omin voimin Oravilahdelle Kuusikon mäelle. Se valmistui keväällä 1739. Se oli väliaikaiseksi tarkoitettu lautakirkko, jota sittemmin korjattiin monta kertaa. Kirkon vihki Tohmajärven kirkkoherra, kontrahtirovasti Johan Kyander. Kirkko oli osin käytössä v. 1793, jolloin tulipalo sen tuhosi. 

Kolmannen kirkon paikasta kiisteltiin. Toiset olivat Oravilahden, toiset nykyisen kirkonmäen kannalla. Kirkon piirustukset oli laatinut rakennusmestari Henrik Häger. Kiistan vuoksi asiakirjat toimitettiin Tukholmaan. Siellä kuninkaallinen majesteetti määräsi, että uusi kirkko oli rakennettava Rääkkylän kylään nykyisen kirkon paikalle. Kirkko valmistui v. 1793 ja 2.3.1794 kontrahtirovasti Klas Johan Molander toimitti kirkon vihkimisen kirkkolain mukaan Jumalan huoneeksi. Kolmas kirkko paloi salaman sytyttämänä 1837 sunnuntaina vähän aikaa kirkkoväen lähdön jälkeen.

Palaneen kirkon paikalle rakennettiin väliaikainen lautakirkko ja sitä käytettiin 14 vuotta. Seurakuntalaisten keskuudessa oltiin taas eri mieltä uuden kirkon paikasta. ”Maakuntalaiset” tahtoivat kirkon Oravilahdelle ja ”saarikansa” ja kirkonkyläläiset tahtoivat säilyttää kirkon nykyisellä paikalla. Asiasta käytiin pitkällisiä riitoja kaikissa oikeusasteissa, kunnes keisarillinen senaatti määräsi kirkon paikaksi nykyisen paikan. Kirkon suunnitteli ja piirsi arkkitehti E. Lohrman. Voiniemen isäntä omin luvin ja varoin aloitti kirkon rakentamisen nykyiselle paikalle. Virallisesti rakennustyöt aloitettiin vuonna 1849 kirkkorakennusmestari Theodor Tolpon johdolla. Kirkko valmistui 1851 ja Kirkossa on 1200 istuinpaikkaa.