Uudessa tilanteessa

Kirjoitan tätä hartauskirjoitusta työpöytäni ääressä. Kaikki vaikuttaa noin päällisin puolin normaalilta: taustalta kuulen yhden työtoverin harjoittelevan viikonlopun toimituksiin ja toisen puhuvan puhelimessa. Mutta. Siihenpä tavallisuus loppuukin. Kun astuu ulos, voi omalla pienellä kirkonkylällä huomata hiiskumattoman hiljaisuuden. Joku auto saattaa suhahtaa ohi, mutta vastaantulijoita ei juuri ole. Tuntuu kuin koko Suomi olisi pysähtynyt, ja niinhän se onkin. Elämme poikkeusoloja. Eniten nämä poikkeusolot konkretisoituvat omassa työssäni siinä, ettei sunnuntaiaamuna seurakunta kokoonnu kotikirkkoon jumalanpalvelukseen ja että monet seurakuntalaiset ovat kotikaranteenissa ikänsä vuoksi. Riparin ennakkoleiri on siirretty ja koulun aamunavaukset peruttu. Kirkon ovet ovat sunnuntaisin auki, mutta yksittäistä hiljentymistä varten. Ja toki työntekijöitä on paikalla, jos haluaa jutella tilanteesta tai elämästä ylipäätään.

Ensi sunnuntaina vietetään kärsimyksen sunnuntaita ja omalla tavallaan sen tekstit voivat meitä epävakaassa tilanteessa eläviä lohduttaa. Päivän psalmissa 43 sanotaan: ”Sinä, Jumala, olet ainoa turvani. Miksi olet hylännyt minut? Miksi minun täytyy kulkea surusta synkkänä, kärsiä vihollisen sortoa? Lähetä valosi ja totuutesi! Ne johdattakoot minua, ne viekööt minut pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi. Minä tahdon tulla sinun alttarisi eteen, sinun eteesi, Jumala, minun iloni!” Moni ehkä kaipaa tässä tilanteessa oman kotikirkon alttarin ääreen, mutta vaikka se tilanne ei nyt olisi mahdollinen, niin Jumala on edelleen sama. Hänen alttarinsa löytyy kauneimmasta temppelistä ja köyhimmästä mökistä. Moni miettii viruksen levitessä omaa ja läheisen hyvinvointia ja sitä, missä Jumala on kaiken keskellä. Vastaus on kuitenkin, että juuri siinä, vieressäsi, lähelläsi, joka puolella ympärilläsi. Saamme luottaa siihen, että mitä ikinä elämä eteen tuokaan, olemme Jumalan kämmenellä, Vapahtajamme Jeesuksen rakastamia ja lunastamia. Jumalan rakkaus meitä ihmisiä kohtaan ei horju eikä järky. Siksi saamme rukoilla psalmin 43 sanoin: ”Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani.”

 

Leena-Susanna Mikkonen